Heikohko yö, useita unia, mutta lyhyitä pätkiä. Ainoastaan yksi jäi paremmin mieleen, tälläkin kertaa. Yksi liittyi jotenkin kirjastoon ja tiettyihin kirjoihin, joita vartioivat eräänlaiset oliot, vähän hirviötyyppiset, mutta eivät olleet hirviöitä kuitenkaan. Tämä tosin liittynee kirjastokeskusteluun, jonka kävimme koulussa.

Toiseen uneen kuitenkin.

Äitini oli hankkinut ison, jenkkityylisen talon, joka oli selkeästi jostain 1800-luvun lopulta taloa kiertävine kuisteineen. Oli kesäpäivä ja posti oli tullut, tosin sade oli kastellut kaikki kirjeet. Olin saanut neljä kirjettä, kaksi oli Lippupalvelusta, yksi oli kai lasku ja viimeinen oli täysin tuntemattoman lähettäjän lähettämä. Olin vihainen siitä, että posti oli kastunut, sillä kun avasin kirjeen, löysin sen sisältä valokuvia - kuvia edesmenneestä koirastani noin seitsemän vuoden takaa. Mukana oli myös kirje, mutta se katosi siinä vaiheessa kun rupesin lukemaan sitä (selasin kuvat ensin). Katsoin lähettäjän nimeä ja muistan, miten kuori oli sitä aukaistessani revennyt niin, että jouduin taittamaan revenneen osan paikalleen, voidakseni lukea nimen. En kuitenkaan tunnistanut lähettäjää. Lähettäjän etunimen ensimmäinen kirjain oli S, eikä sukunimi ollut kauhean pitkä.

Kirjeen mukana oli tullut kaksi pakettia yllättäen ja kun avasin ne, löysin suojalasit ja hengitysmaskin, ei sellaisen sairaalatyyppisen, vaan mitä laskettelijat käyttävät. Se oli samalla kutsu tämän tuntemattoman toimesta (pidin häntä unessa jostain syystä lapsuudenkaverinani/tuttavanani, jota en vain muistanut) tulla pelaamaan paintballia. Isä lähti mukaan ja pukeuduimme suojavarusteisiin. Peli pidettiin tuntemattomassa ostoskeskuksessa, jossa olivat tavarat ja asiakkaat paikallaan. Liukuportaat veivät meidät toiseen kerrokseen ja lähdin juoksemaan hyllyjen suojaan kuula-aseeni kanssa, mutta sain heti monta osumaa ja peli olikin siinä. Jossain vaiheessa peli päätettiin ja otimme uusintaottelun, tosin tällä kertaa minulla oli suojanani metallinen roskiksen kansi, joka ei kuitenkaan estänyt muita osumasta minua olkapäähän. Hävisin siis jälleen. Seuraavan kierroksen alettua istuin tarvikkeineni erään hyllystön välissä jo valmiiksi. Edessäni oli lego-paketeita, joita katselin. Yksi pelaajista tuli aseen kanssa luokseni ja tähtäsi minua, mutta nostin käteni ja koska lasini ja maskini olivat lattialla, ilmoitin, etten ole mukana pelissä. Pelaaja katseli minua epäluuloisesti, mutta lähti sitten kävelemään. Kun hän oli vähän matkan päässä, iskin lasit päähän ja maskin naamalle ja hän tajusi minun huijanneen. Ase ei ollutkaan mukanani, joten lähdin juoksemaan kohti liukuportaita. Hyppäsin lasisen kaiteen yli ja tipahdin liukuportaille jaloilleni suureksi ihmeekseni. Muistan miettineeni, että kohtaus oli vähintään kuin elokuvasta. Juoksin portaat alas, äskeisen pelaajan juostessa perässäni. Hyppäsin portaiden alapäässä lattialle ja seuraavien portaiden yläpäästä hyppäsin jo vauhdilla pitkälle niin, että tipahdin lähes portaiden loppuosaan asti. Perässä juossut teki saman ja kun hän osui eteeni, potkaisin hänet nurin (ja kaduin tekoa jo saman tien), jolloin hän kieri portaat alas. Mitään ei kuitenkaan sattunut ja siinä vaiheessa kun hän rupesi nousemaan, juoksin hänen ohitseen kadulle. Hän jatkoi perässä juoksuani jonkun aikaa. Tajusin olevani Lontoossa, mahdollisesti Whitechapelissa ja kurvasin pienelle kujalle, joka tiilitalojen välissä oli. Sieltä löysin metalliportin kautta kujamaiselle ohuelle sisäpihalle ja siitä edelleen ovesta sisään törmätessäni huomasin olevani kirkon takahuoneessa, tosin sekin muistutti lähinnä pitkänmallista eteistä, jossa oli yksi ikkuna, kaksi tai kolme penkkiä ja papin kaapuun pukeutunut vanhempi mies istumassa oven lähellä olevalla penkkirivillä. Seuraajani oli luovuttanut, joten istuin papin viereen. Hän kertoi, että nyt pitää olla hiljaa, sillä kirkonmenot ovat menossa. Hän ei moittinut minua siis varsinaisesti tai mitään, kunhan totesi asian. Nyökkäsin, istuin penkille, riisuin suojavarusteet ja hiljenin.

Tähän heräsin.